Tuusulan kunnan sähköautojen latauspiste avataan 19.6.

Tuusulan uimahallin parkkialueen tuntumassa sijaitseva sähköautojen latauspiste palvelee sekä uimahallin käyttäjiä että muita alueen sähköautoilijoita. Latausasemalla voi ladata yhtäaikaisesti kahta sähköautoa, ja sen maksimiteho on 22 kW. Latauspisteellä saa ladattua täyssähköautoon jopa 100 km ajomatkan tunnissa – automallista riippuen ja hybridiauton täyteen noin kahdessa ja puolessa tunnissa.

20180518_101503

Tuusulaan asennettu latauspiste on osa Fortum Charge & Drive -verkostoa, johon kuuluu Pohjoismaissa jo yli 2 000 laturia. Suomessa Charge & Drive verkostossa on jo noin 250 laturia eli 500 latauspistettä, sillä suurimmalla osalla voi ladata kahta autoa yhtä aikaa. Latureista yli 60 on pikalatauspisteitä.

”Sähköautoilu yleistyy myös Suomessa, ja sen myötä myös latausmahdollisuudet paranevat nyt nopeasti. Tuusulan kunnan kanssa tehtävä yhteistyö on hyvä esimerkki siitä, miten voimme yhdessä kaupunkien ja kuntien kanssa edistää sähköistä liikennettä Suomessa”, kertoo Sami Saarilahti Fortumilta.

”Tuusulan kunta haluaa osaltaan edistää uusia liikkumisen muotoja ja tukea vähäpäästöisen liikenteen yleistymistä. Energia on Asuntomessujen yhtenä teemana Tuusulassa vuonna 2020 ja tavoitteena on, että alueesta muodostuu lähes 0-energia-alue. Liikenne ja liikkuminen on tärkeä osa tätä tavoitetta ja tällä latauspisteellä saadaan polkaistua alueen kehittymistä oikeaan suuntaan”, Tuusulan pormestari Arto Lindberg sanoo.

Tuusulan latauspisteillä voivat ladata käytännössä kaikki erilaiset sähköautot ja pistokehybridit. Latauksessa käytetään niin sanottua Type 2 -latausjohtoa, joka asiakkaalla on autossa mukana ja joka on vakiintunut julkisissa latauspisteissä käytettäväksi standardiksi. Latauksen voi käynnistää lataamalla Fortum Charge & Drive -sovelluksen, RFID-tunnisteella tai tekstiviestillä.

Latauspisteen avajaiset 19.6. klo 15.00 alkaen

Tuusulan pormestari Arto Lindberg vihkii latauspisteen käyttöön 19.6. klo 15.00 suorittamalla ns. ensilatauksen pisteellä. Paikan päällä yleisön on myös mahdollista tutustua Fortumin sähköautoon ja latauspisteen toimintaan. Jäätelötarjoilu 70 ensimmäiselle. Tervetuloa!

 

 

Lisätietoja:

Sami Saarilahti, myyntijohtaja Fortum Charge & Drive, puh. 040 757 2880

Anna-Maria Rauhala, Tuusulan kunta, puh. 040 314 2244