Siirry sisältöön

kesäkuu 14, 2017

VIRE voitti Tuusulan asuntomessualueen leikki- ja aktiviteettipuiston ideakilpailun

Tuusulan tulevalle asuntomessualueelle rakentuvaa leikki- ja liikuntapuistoa ideoiva suunnittelukilpailu on ratkennut. Voitokkaan VIRE-nimisen suunnitelman takana ovat viher- ja maisemasuunnittelun opiskelija Teo Rinne Hämeen ammattikorkeakoulusta (HAMK) ja Atte Aaltonen. Heidän suunnitelmansa palkittiin 2 500 euron arvoisella lahjakortilla, jonka voi käyttää vapaavalintaisen tuusulalaisen yrityksen tuotteisiin. Voittaja julkistettiin Tuusulan kunnantalolla tänään järjestetyssä yleisötilaisuudessa.

VIRE Rykmentinpuiston aktiviteettipuisto_havainnekuva

– VIRE erottui muista kilpailutöistä monipuolisuudellaan niin maisemasuunnittelun kuin toiminnallisuuden osalta: eri ikäiset käyttäjät oli huomioitu leikkivälineiden ja pelikenttien suunnittelussa sekä sijoittelussa. Leikkipuiston lisäksi suunnitelmassa oli kenttä pallopeleihin ja senioreille omansa petankkiin. Aktivointi ei tarkoita ainoastaan liikkumista vaan myös esittävälle taiteelle oli mietitty paikka amfi-teatterissa. Rykmentinpuistoa leimaava varuskuntahenki näkyi leikkivälineissä.

– Suunnitelmassa nurmi- ja istutusalueita ja leikkialueiden pintamateriaaleja oli käytetty rikkaasti ja alueen hoidettavuutta oli pohdittu. Arvioimme VIREn kokonaisuudeltaan parhaaksi, pienehköillä muutoksilla parhaiten toteutettavaksi ideaksi, kertoo palkintoraadin puheenjohtaja, kehitysjohtaja Heikki Vuorenmaa Suomen Asuntomessuilta.

VIRE

Puistokokonaisuus on yksi vuoden 2020 asuntomessualueen kulmakivistä. Tuusulan kunta, Suomen Asuntomessut ja yhdyskuntasuunnittelun konsulttiyhtiö Ramboll hakivat kuluneen kevään aikana näkemyksiä Rykmentinpuiston asuntomessualueelle sijoittuva leikki- ja aktiviteettipuiston toteutukseen avoimella suunnittelukilpailulla. Suunnittelukilpailuun toivottiin uudelle asuinalueelle rakentuvalle viihtyisälle ja elämykselliselle virkistysalueelle innovatiivisia ratkaisuja eri ikäryhmät ja ympärivuotinen käyttö huomioiden. Ideoiden tuli myös hyödyntää Rykmentinpuiston alueen historiaa entisenä varuskunta-alueena.

– Voittotyössä nämä toteutuivat. Kilpailutyö VIRE viitoittaa nyt leikki- ja liikuntapuiston lopullista suunnittelua ja toteutusta. Haluamme siitä kaikenikäisten asukkaiden kohtaamispaikan, joka aktivoi liikkumaan ja leikkimään, Tuusulan kunnan asemakaava-arkkitehti Jouni Määttä sanoo.

Ideakilpailuun saapui määräaikaan mennessä kolme korkealaatuista kilpailutyötä. Palkintolautakunta, joka koostui Tuusulan kunnan, Suomen Asuntomessujen ja Rambollin edustajista, arvioi toiseksi parhaaksi suunnitelmaksi HAMKissa opiskelevan Niko Etulan Luontolaakso-nimisen työn ja kolmanneksi niin ikään HAMKin opiskelija Santeri Sillanpään ehdotuksen Leikkiä Ikä Kaikki. Kilpailutyöt palkittiin 1 500 ja 1 000 euron lahjakortein.

– Kaikissa kilpailutöissä oli haettu monipuolisia ratkaisuja. Tuloksena oli runsaasti leikkimahdollisuuksia lapsille ja aktiviteettiä kaikenikäisille vihreässä ja viihtyisässä ympäristössä. Voittajatyössä huomioitiin ansiokkaasti suunnittelualueen liittyminen Rykmentinpuiston muuhun puistokokonaisuuteen. Voittajatyön pohjalta jatkosuunnittelulle on hyvät lähtökohdat, arvioi maisema-arkkitehti, suunnittelupäällikkö Aino-Kaisa Nuotio Rambollilta.

Kilpailutyöt on esitelty verkkosivulla juha.em87.io/uutiset/2017/05/leikki-ja-liikunta-alueen-ideakilpailuun-osallistuvat-tyot/. Kuntalaisilla oli mahdollisuus arvioida kilpailuehdotuksia sosiaalisessa mediassa. Yleisön suosikiksi nousi kilpailutyö Leikkiä Ikä Kaikki.

Lisätietoja:

Tuusulan kunta, Asuntomessut Tuusulassa 2020, projektipäällikkö Kirsi Joensuu, puh. 040 8400 642

Suomen Asuntomessut, operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää, puh. 050 5316 776

Ramboll, suunnittelupäällikkö Aino-Kaisa Nuotio, puh. 0400 995 217

VIRE Rykmentinpuiston aktiviteettipuisto_Sivu_7

 

 

Tähän liittyvät