Siirry sisältöön

15 helmikuun, 2017

Rykmentinpuistosta taide on läsnä arjessa

Rykmentinpuiston Taideohjelma on valmistunut. Ohjelmassa on luotu selkäranka taiteen toteuttamiselle sekä määritelty miten taidetta tullaan alueella toteuttamaan. Samalla Rykmentinpuistossa otetaan käyttöön Taiteen prosenttiperiaate, jolla alueen toteuttajat kytketään mukaan taiteen edistämiseen. Taideohjelma lähtee tänään päätöksentekoon ja valtuuston käsittelyssä asia on arviolta maaliskuussa.

Rykmentinpuiston viistohavainnekuva

Taide tulee olemaan yksi alueen vetovoimatekijöistä ja muun muassa Asuntomessualueella taiteelle povataan isoa roolia. Lähtökohtana on, että alueen taide tullaan sijoittamaan yleisille alueille. Taiteen on tunnistettu muun muassa nostavan asuinalueiden ja kiinteistöjen arvoa sekä parantavan turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

– Rykmentinpuistossa taide kuuluu kaikille,  ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä kertoo.  Taideohjelman myötä Rykmentinpuisto jatkaa Tuusulan kunniakasta kulttuuriperinnettä, asemakaava-arkkitehti Jouni Määttä sanoo. On arvioitu, että vuoteen 2040 mennessä alueen taiderahastoon on kerätty yhteensä 5,4 miljoonaa euroa.  – Tällä summalla saamme todellista vaikuttavuutta aikaan ja uskon, että alue tulee olemaan tunnettu taiteestaan, Sipilä jatkaa.

Rykmentinpuiston taideohjelmaan voit tutustua Rykmentinpuiston taideohjelma.

Taiteen prosenttiperiaattesta löytyy lisätietoja muun muassa Taiteen Prosenttiperiaatteen käsikirjasta.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä, puh: 040 314 3017

 

*muokattu 22.3.17 valtuustonpäätöksen mukaisesti.

 

Tähän liittyvät