Siirry sisältöön

22 marraskuun, 2017

Asuntomessut Tuusulassa kiinnostavat rakentajia ja rakennuttajia – messualueelle tulossa monipuolinen asuntokanta

Vuonna 2020 järjestettävät Asuntomessut Tuusulassa kiinnostavat ammattirakentajia. Alueelle toteutuu valmistuessaan monipuolinen asuntokanta. Ensimmäisten tuottajamuotoisten asuntojen toteuttajat on valittu alueelle. Asuntomessualue sijaitsee Tuusulan keskuksen Hyrylän ja Keravan välisellä entisellä varuskunta-alueella Rykmentinpuistossa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Alueelle on rakentumassa neljä rivitalo-, townhouse- ja pienkerrostalokokonaisuutta, joihin tulee arviolta 70 asuntoa.

– Tuusulaan syntyvästä asuntomessualueesta rakentuu kaupunkimainen ja asuntokanta tulee olemaan erityisen monipuolinen. Messualueelle valittiin kuusi mielenkiintoista tuottajamuotoista toteutusta. Ensimmäistä kertaa Asuntomessujen historiassa asuntomessualueelle nousee townhouse-asuntoyhtiöitä, operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää Osuuskunta Suomen Asuntomessuilta kertoo.

Asuntomessutoimikunnalle esitettyjen suunnitelmien perusteella Rykmentinpuiston messualueelle yhtiömuotoisina rakennettaviksi osoitetuille tonteille asuntokohteensa toteuttavat BoKlok, Jämerä, Rakennusvarma sekä tuusulalainen Trä Group. BoKlokin pienkerrostalokorttelin rakentaa Skanska Talonrakennus oy. Suomen Asuntomessut ja Tuusulan kunta etenevät nyt tontinvarauspäätösten jälkeen messurakentamista koskeviin sopimuksiin kunkin toimijan kanssa.

Asuntomessualueen kaikille tuottajamuotoisille tonteille nyt tiedossa toteuttaja

Tuusulan kunnan Kiinteistöt oy toteuttaa alueelle korkeatasoisen vuokrakohteen. Alueella sijaitsevan kerrostalotontin osalta neuvotteluja jatketaan Firan kanssa. Päiväkoti-, hoiva- ja senioriasumisen korttelin toteutuksesta jatkoneuvotteluihin edetään Suomen Hoivatilat oyj:n kanssa. Kohteiden on määrä valmistua Asuntomessuille 2020.

Kodin asuntomessualueelta saa siis myös täysin valmiina, mikäli ei itse omakotitalon rakentamiseen halua ryhtyä. Rakennuttajat aloittavat kohteidensa ennakkomarkkinoinnin ensi vuoden aikana.

asuntomessut2020_havainnekuva_kortteli5707_170531_5707_V1

Pientalotonttien haku käynnissä 15.1.2018 saakka

Pientalorakentajille messualueelta on haettavana 33 omakoti- ja paritalotonttia. Pientalotontista hakemuksen voi jättää 15. tammikuuta 2018 saakka. Haun liitteeksi tarvittavien talosuunnitelmien tekemiseen on siis noin kaksi kuukautta aikaa.

– On hyvä muistaa, ettei tonttihaku ole nopeuskilpailu. Perheen tarpeista lähtevä talosuunnittelu, rakentamisaikaisten messuteemojen ilmentäminen ja talon tarina suunnitelmien laadun ohella ratkaisevat rakentajavalinnat, sanoo Kirsi Joensuu, Tuusulan Asuntomessujen projektipäällikkö.

Hakuajan päätyttyä Osuuskunta Suomen Asuntomessujen ja Tuusulan kunnan edustajista koostuva Asuntomessutoimikunta tekee rakentajavalinnat pientalotonteille helmi-maaliskuussa 2018. Rakentamaan tontin saaneet pääsevät lokakuussa 2018.

 

Lisätietoja:

Heikki Vuorenpää, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, p. 050 5316 776, heikki.vuorenpaa(at)asuntomessut.fi

Kirsi Joensuu, Asuntomessut Tuusulassa 2020, p. 040 8400 642, kirsi.joensuu(at)tuusula.fi

 

Susanna Sucksdorff, BoKlok, p. 050 576 7700, susanna.sucksdorff(at)boklok.fi

Jari Malkamäki, Jämerä, p. 040 179 6327, jari.malkamaki(at)jamera.fi

Hannu Eskola, Rakennusvarma Oy, p. 0400 856 481, hannu.eskola(at)rakennusvarma.fi

Thomas Noreila, Trä Group Oy, p. 040 7051572, thomas(at)tragroup.fi

Outi Hämäläinen, Tuusulan kunnan Kiinteistöt oy, p.040 314 3030, outi.hamalainen(at)tuusula.fi

Olli Iivanainen, Suomen Hoivatilat OYJ, p. 050 430 3745, olli.iivanainen(at)hoivatilat.fi

Laura Kiijärvi, Fira oy, p. 040 550 7119, laura.kiijarvi(at)fira.fi

 

asuntomessut.fi/tulevat-messut/tuusula-2020

Tähän liittyvät