Siirry sisältöön

7 kesäkuun, 2019

Tulevaisuuden huoltoasema on +++++ – ideakilpailun voittaja valittu

Tuusulan kunta, Suomen Asuntomessut ja KIRAHub järjestivät keväällä ideakilpailun, jolla haettiin uusia avauksia ja ratkaisuja “tulevaisuuden huoltoasemalle” Tuusulan Rykmentinpuistoon. Ideakilpailun tavoitteena oli löytää innovatiivinen malli, jolla huoltoasema voisi palvella Rykmentinpuiston asukkaita uudella kestävällä tavalla asumisen, liikkumisen ja energiaratkaisujen murroksessa.

Kilpailun järjestäjistä koostunut tuomaristo valitsi kilpailuun saapuneista konseptiehdotuksista seitsemän parasta ideaa jatkokehitystyöpajaan, joka järjestettiin Demos Helsingin fasilitoimana Tuusulassa 6.-7.6. Lisäksi yksi ehdotus pääsi jatkoon yleisöäänien perusteella.

– Modulaarisuus ja rakenteiden siirrettävyys oli voittajan konseptissa viety pisimmälle. Tulevaisuuden huoltoaseman palvelutarjontaa on helppo muokata ja muuttaa asiakkaiden muuttuvien tarpeiden mukaiseksi. Voittajaidealla on selkeä mahdollisuus myös toteutua ensi vuoden asuntomessuille, toteaa Tuusulaa tuomaristossa edustanut apulaispormestari Jussi Salonen.

Voittanut ehdotus nimeltään +++++ palkittiin 10 000 euron rahapalkinnolla.

-Tuusulan Rykmentinpuisto oli meille kiinnostava siksi, että tulevaisuuden huoltoasema sijoittuu uuden asuinalueen laidalle portiksi. Konseptimme sisältää ajatuksen tehdä asuinalueelle oma kyläkeskus, joka modulaarisena rakenteena muokkautuu yhteisön tarpeisiin, sanoo voittoisan tiimin Pekka Pakkanen.

-Toisaalta tie tuo myös lisää ihmisiä, jolloin monipuolinen palvelurakenne voidaan toteuttaa, täydentää tiimin toinen jäsen Tuija Pakkanen.

Toiseksi parhaaksi arvioitu idea Matkaamo tekijänään Jymy Parhiala sai 5 000 euroa ja kolmas Viljami Väreen ja Otto Olavisen ehdotus Tuusulan keidas 3 000 euroa.

Tuusula kehittää Hyrylään entiselle varuskunta-alueelle rakentuvasta Rykmentinpuistosta yhtä Helsingin metropolialueen mielenkiintoisimmista uusista asuinalueista. Valtakunnalliset Asuntomessut järjestetään Rykmentinpuistossa 10.7.-11.8.2020. Tulevan asuntomessualueen maamerkiksi nousevan huoltoaseman toteuttaa Neste.

Tulevaisuuden huoltoasema on Osuuskunta Suomen Asuntomessujen ja Tuusulan kunnan yhteinen kehityskohde, ja se on tarkoitus esitellä vuoden 2020 Asuntomessuilla.

-Asuntomessut haluaa olla mukana kehittämässä tulevaisuuden asumista ja sitä tukevia kokeiluja ja palveluja. Tulevaisuuden huoltoasema -kilpailu on yksi esimerkki konkreettisista teoista uusien ideoiden synnyttämiseksi, sanoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio.

Ideakilpailun tuomaristossa olivat Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio, KiraHubin toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, apulaispormestari Jussi Salonen Tuusulasta sekä Jukka Peltoniemi Nesteeltä. Ideakilpailun konseptista ja käytännön järjestelyistä on vastannut KIRAHub.

-Toiminnassamme tärkeää on läpinäkyvyyden korostaminen ja ideoiden leviämisen mahdollistaminen. Kilpailua konseptoitaessa tärkeää oli korostaa näitä elementtejä, joten päädyimme pyytämään kilpailuehdotukset videotiedostoina ja julkaisemaan kaikki ehdotukset nettivuillemme ja somessa. Facebook-tykkäyksillä jatkoon -ajatuksella haluttiin kannustaa tiimejä myös jakamaan ideoitaan laajemmin, avaa KIRAHubin yhteisömanageri Vappu Id kilpailun konseptointia.

Kaikki ideakilpailuun saapuneet ehdotukset ovat katsottavissa verkkosivulla tulevaisuudenhuoltoasema.fi.

Lisätietoja:

Suomen Asuntomessut, Heikki Vuorenpää, operatiivinen johtaja, p. 050 531 6776, heikki.vuorenpaa(at)asuntomessut.fi

Tuusulan kunta, Asuntomessut Tuusulassa 2020, Riikka Uusikulku, projektipäällikkö, p. 040 314 3040, riikka.uusikulku(at)tuusula.fi

KIRAHub, Teemu Lehtinen, toimitusjohtaja, p. 040 456 6108, teemu(at)kirahub.org

Neste, Jukka Peltoniemi, Head of Marketing, p. 050 458 4303, jukka.j.peltoniemi(at)neste.com

verkkosivu: www.tulevaisuudenhuoltoasema.fi

Tähän liittyvät