Siirry sisältöön

2 heinäkuun, 2018

Kukkaistutus uimahallilla kertoo Asuntomessuista Tuusulassa

Tuusulan uimahallin kupeeseen, Tuusulanväylän varteen, on valmistunut kukkaistutus, jonka muoto on kovin tutunnäköinen. Sadoista sinisistä ja valkoisista kesäkukista muodostuva, Asuntomessujen logon muotoinen istutus sijaitsee noin kilometrin päässä vuoden 2020 Asuntomessujen porttialueesta Rykmentinpuistossa.

Kukkaistutus Tuusulassa kertoo Asuntomessuista.

Kukkaistutus Tuusulassa kertoo Asuntomessuista.

”Tuusula on ylpeä kahden vuoden päästä järjestettävistä kolmansista Asuntomessuistaan. Halusimme kertoa siitä myös kukkasin”, kertoo Tuusulan kunnanpuutarhuri Riitta Kalliokoski.

Asuntomessujen tunnus muistuttaa taloa. Ensimmäinen ”messutalo” Tuusulassa saikin seinät ja katon vajaassa kolmessa päivässä. Kukkia oli istutettava 700 kappaletta. Tuusulan kunnan kunnossapito ja viheralueet -yksiköiden kädenjälkeä voi ihastella Hyrylässä uimahallin kohdalla Järvenpään suuntaan ajettaessa.

”Nyt toteutettu Asuntomessut-istutus on prototyyppi – messuvuodelle suunnittelemme lisää messuteemaisia istutuksia esimerkiksi Tuusulan sisääntuloväylien varsille”, myhäilee Kalliokoski.

Lisätietoja:

Johanna Kaunisto, tiedottaja, Asuntomessut Tuusulassa 2020, 040 314 2003, johanna.kaunisto@tuusula.fi

Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, Tuusulan kunta, 040 314 4091, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Tähän liittyvät