Siirry sisältöön

17 toukokuun, 2018

Fortumin ekologinen ja älykäs kaukolämpöverkko Tuusulan asuntomessualueelle

Fortum rakentaa kaukolämpöverkoston koko Tuusulan asuntomessualueelle osana Rykmentinpuiston energiaratkaisujen kehittämistä. Kaukolämpöverkoston rakentaminen on jo aloitettu, ja rakentamista jatketaan alueella muun infrarakentamisen yhteydessä kesän ja syksyn 2018 aikana. Tällä tavoin kaukolämpöverkoston rakentaminen voidaan tehokkaasti toteuttaa samanaikaisesti alueen muun rakentumisen kanssa ja kaukolämpö tulee olemaan saatavilla heti varsinaisen asuntorakentamisen alkaessa.

DCIM100MEDIADJI_0018.JPG

Asuntomessualueen infra rakentuu

Fortum tuottaa Rykmentinpuistoon kaukolämpöä uusiutuvilla polttoaineilla paikallisesti. Läheisellä Järvenpään voimalaitoksella lämpöä tehdään mm. lähialueiden metsähakkeesta sekä Tuusulan alueen hevosten lannasta. Tämä on kiertotaloutta parhaimmillaan, sillä näin lanta ja metsänperkuujätteet voidaan hyödyntää paikallisessa kaukolämmöntuotannossa eikä fossiilisia polttoaineita tarvita.

Ekologisen ja älykkään kaukolämmön lisäksi Fortum tulee tarjoamaan Rykmentinpuiston alueen asukkaille älykkäitä asumisratkaisuja, avointa kaukolämpöverkkoa, sähköautojen latauspalveluita sekä erilaisia aurinkoenergiaratkaisuja, joilla sähköenergiaa voidaan tuottaa paikallisesti esimerkiksi jäähdytystarpeisiin. Lisäksi Fortum osallistuu alueelle rakennettavaan Aurinkoaita-hankkeeseen.

Tuusulan kunta on halunnut nostaa energiateemaa esille Asuntomessuille rakennettavissa taloissa. Rakentajilta kerätään asuntomessukohteiden energiatarinat, joissa esitellään vaihtoehtoja ja kannustimia toteutuneiden energiavalintojen takana. Energiatarinoihin pääsee tutustumaan Tuusulan Asuntomessuilla vuonna 2020.

Fortumin ratkaisuista voi kuulla lisää esimerkiksi 7.6.2018 klo 18-20 järjestettävässä  energia-aiheisessa asukasillassa.

Lisätietoja: Fortum, Ilkka Möttönen, aluekehitys ja energiaratkaisut, puh. 045 679 1316

Fortum, Laura Heinänen, myyntipäällikkö, puh. 040 547 0868

Tuusulan kunta, Tuomo Sipilä, Rykmentinpuiston ohjelmapäällikkö, puh. 040 314 3017

Lisää tietoa Energiaa asuntomessualueelle -asukasillasta juha.em87.io

Tähän liittyvät